Luolat kirjallisuudessa

Luolat ovat kiehtoneet ihmisiä ympäri maailman. Luolatutkimuksesta ja luolailusta löytyy kiintoisaa materiaalia aina tieteellisistä julkaisuista populaarikulttuurin tuotoksiin.

Seuran jäsenten omistamia luola aiheisia teoksia löytyy luolakirjastosta.

Kirjoja suomalaisista luolista

Kesäläinen, Tuomo; Kejonen, Aimo; Kielosto, Sakari; Lahti, Seppo I. ; Salonen, Veli-Pekka: Suomen luolat (2015) 
Yli 1000 suomalaista luolaa esittelevä suurteos.

SUOMEN LUOLAT on kattava tietokirja kotimaamme luolamuodostumista. Teos esittelee tarkat tiedot Suomen luolien luokittelusta, syntytavoista, esiintymisestä ja koosta. Tärkeässä osassa, geologian lisäksi, ovat luolien eliöstö, historia ja kansantarinat. Teos pohjautuu Helsingin yliopiston geologian ja paleontologian professori Veli-Pekka Salosen sekä geologien Aimo Kejosen, Sakari Kieloston ja FT Seppo I. Lahden vuonna 1982 aloittaman, edelleen jatkuvan luolaprojektin tallentamiin aineistoihin. Teos sisältää tiedot yli 1000 kotimaisesta luolasta. Tietoja voidaan hyödyntää esimerkiksi matkailun kehittämisessä, luonnonsuojeluinventoinneissa, lepakkotutkimuksissa ja useissa muissa tarkoituksissa.

Suomen luolat
(Salakirjat)

Kejonen, Aimo: Geologiset kohteet (2007) 
Teos esittelee sata kiinnostavaa suomalaista geologista kohdetta. Ei pelkästään luolia sisältävä, mutta osoittaa muutaman sellaisenkin sijainnin. Oikeastaan ainoa toistaiseksi löytämämme suomalainen teos joka edes sivuaa luolaharrastusta.

Kesäläinen, Tuomo: Seikkailijan retkiopas Varsinais-Suomen luoliin (2011)
Kolmisenkymmentä Varsinais-Suomen alueen luolaa esittelevä retkeilykirja.

Kirjoja yleisestä luolaharrastuksesta

Sparrow, Andy: The Complete Caving Manual 
Erinomainen perusteos luolaharrastajalle, kompakti ja helposti mukana kulkeva. Mitä emme harrastuksemme alkuvaiheessa oppineet elokuvista tai kantapäidemme kautta, sen poimimme enimmäkseen tästä kirjasta.

Marbach, Georges; Tourte, Bernard: Alpine Caving Techniques
Luolaharrastajan ensyklopedia, erittäin kattava teos maan alla tarvittavista taidoista.

Artikkeleita Suomen luolista

Carlsson, Ralf: Grottorna fascinerar – även i Finland. Finlands natur 65 (2006): 1, s. 14-16.

Fritzén, Niclas: Livet i Djupviksgrottan. Finlands natur 65 (2006): 1, s. 17-19.

Glückert, Gunnar: Graniittikalliolta rahkasuolle geologisesti merkittävät kallio- ja maaperäkohteet Varsinais-Suomessa. Turku: Varsinais-Suomen liitto, 1999.

Hirvas, Heikki:
Suomen suurin luola Karijoen Susivuorella. Kivi 14 (1996): 4 , s. 8-9.
Susiluolassa ihmisiä jo ennen viime jääkautta. Kivi 18 (2000): 4 , s. 19-22.
Juhanen, Marko: Suurin luola Kehä III:n sisäpuolella. Geologi 49 (1997): 1 , s. 6-9.

Kejonen, Aimo:
Cavernous weathering forms in Finland. Geografiska annaler 70 A(1988) 4, s. 315-322.
Geologiset kohteet [Kartta-aineisto]. Helsinki: Karttakeskus, 2007.
Ikiroutaa ja kuviomaita Suomen luolissa. Geologi 43(1991): 7, s. 135-141.
Maaluolia Juankoskella ja Teiskossa. Geologi 41(1989): 6, s. 117-119.
Pirunpesiä etsimään. Suomen luonto 51(1992): 7, s. 24-26.
Suomen 41 tunnetuinta turistiluolaa. Geologi 49 (1997): 2 , s. 24-29.
Suomen luolia koskeva suullinen kansanperinne ja sen käyttö luolatutkimuksessa. Geologi 42(1990) : 6, s. 106-110.
Suomen luolista. Geologi 42(1990): 9-10, s. 151-153.
Tuhannen luolan maa. Suomen luonto 61 (2002): 11, s. 24-28.

Mörn, Paul: Bergtagen några ytformer i åländska berg. [Mariehamn]: Föreningen Ålands vänner, 1992.

Norrman, Ralf: Varggrottan en föristida fyndplats i Lappfjärd. Studia archaeologica ostrobotniensia 1993/97 (1999), s. 131-136.

Paulin, Leif: Grottorna är värda att utforskas. Finlands natur 60 (2001): 6, s. 18-19.

Petrell, Liidia: Espoon arvokkaat geologiset kohteet 2006. Espoo: Espoon ympäristökeskus, 2006.

Rahkonen, Juho: Elämää kiven sisässä. Suomen luonto 59 (2000): 2, s. 20-21.

Saarnisto, Matti : Mielikuvituksellinen Susiluola. Tieteessä tapahtuu 2005: 5, s. 48-50.

Suomela, Kari: Haastavat harrasteet Caving: matka maan uumeniin; Abseiling: seinämälle kävelemään; Canyoning: kanjonin pohjalle; Black water rafting: koskenlaskua maan alla; White water rafting: kumiveneellä kuohuihin: Parascending: laskuvarjohypyn makuun. Erä 14(1991): 5-6, s. 97, 99-101, 103-104.

Valste, Juha & Halkka, Antti: Neandertalilaisten Suomi. Suomen luonto 59 (2000): 3, s. 4-11.

TV-sarjoja ja elokuvia

(esittelyt ja arvostelut: Dare)

The Cave (ohj. Bruce Hunt, 2005)
Tällä elokuvalla ei ole elokuvallisia ansioita ja luolaharrastajallekin se soveltuu lähinnä juomapelin pohjaksi. Parasta antia saa jos harrastaa sekä luolia, sukeltamista että kiipeilyä ja katsoo elokuvaa periaatteella “ota huikka aina kun joku tekee jotain jota oikea ammattilainen tai edes vähän osaava harrastelija ei kinä tekisi”. Kolmen vartin kohdalla olet ympäripäissäsi.

La cueva (ohj. Alfredo Montero, 2014)
Naturalistista luolakauhua Espanjasta. Käsivarakameralla aivan oikeassa luolassa kuvattu tarina siitä, mitä tapahtuu kun ryhmä tolvanoita lähtee suureen luolaan vailla asianmukaisia varusteita, taitoja tai taustatukea. Varmaankin luolaisin elokuva joka on vastaan tullut, ja huomioiden päähenkilöiden typeryyden, varsin uskottavakin.

Descent (ohj. Neil Marshall, 2005)
Parin luolaseuran perustajajäsenen alkuperäinen kipinä harrastukseen, sekä erinomainen “ei näin” -oppitunti. Tästä mainiosta elokuvasta oppii monia vääriä asioita joista voi olla harmia maan alla (tosin opettavaisesti tehdyillä virheillä on asiaankuuluvat seuraukset). Tyylitelty, mutta luolat näyttävät ja kuulostavat oikean tyylisiltä.

Descent Part 2 (ohj. Jon Harris, 2009)
Oikean näköisiä, oikein valaistuja ja oikealta kuulostavia luolia sekä ihmisiä jotka toimivat niin kuin maan alla kuuluukin. Ei elokuvana ykkösosan veroinen mutta luolaharrastusoppituntina vielä parempi.

Planet Earth, jakso 4: Caves (BBC, 2006)
Jos tämän luontodokumentin jälkeen et välittömästi tahdo lähteä maan alle, ei luolailu välttämättä ole sinun harrastuksesi. Tosin useimmissa luolissa ei kohtaa ihan näin paljon ällöttäviä biologisia ilmiöitä.

Sanctum (ohj. Alister Grierson, 2011)
Elokuvallisilta arvoiltaan hyvin hatara mutta luolakuvauksena varsin mainio. Sukellusosuuksien uskottavuutta en osaa kommentoida, mutta kuivissa luolissa hahmot ja ympäristö käyttäytyvät enimmäkseen uskottavasti.

What Waits Below (ohj. Don Sharp, 1984)
Elokuvallisesti kalkkunaa mutta monin paikoin yllättävän aitoa luolamenoa. Hahmotkin tajuavat käyttää köyttä ja pitää kypäränsä päässä.

 

Kaunokirjallisuutta ja sarjakuvaa

Long, Jeff: Helvetin piirit

Ympäri maailman löytyy sisäänkäyntejä valtavaan tunneliverkostoon, joka kätkee hämmästyttäviä ja pelottavia asioita. Järkevä geologia saa kyytiä tässä eeppisessä luolafantasiassa, jota lukiessa tuntee kivien painon päällään.

Verne, Jules: Matka maan keskipisteeseen

Scifiklassikko sopivan kunnianhimoisesta tutkimusretkestä maan alle. Alkaa satojen metrien köysilaskeutumisella pull-through tekniikalla ja jatkuu samalla tavoin hurmaavan päättömänä. Web-ylläpitäjänne lapsuudenrakkaus, josta yhä löytyy paljon hienoja elementtejä.

Verronen, Maarit: Luolavuodet

Pohdiskelevaa spekulatiivista fiktiota hienosta luolaverkostosta ja sieltä löytyvien salaisuuksien yhteiskunnallisista vaikutuksista. Kenties ainoa suomalainen luola-aiheinen romaani?