Luolailun peruskurssi 20. ja 27. ja 29. syyskuuta 2022.
Kolme etäluentoa: ti 20.9., ti 27.9. ja to 29.9., kaikki kello 19.00-21.00. Harjoitteluretki tehdään myöhemmin sovittuna ajankohtana.
Kurssin anti
Tämän kurssin käytyäsi pystyt aloittamaan turvallisen retkeilyn jopa ulkomaiden suurissa luolastoissa. Myös kotimaan luolien tarina aukeaa aivan eri tavalla. Kurssiin sisältyvä luolaretki on sekin sieltä paremmasta päästä. Ja maan alla on toki aina kivaa.
Luolailun peruskurssi antaa perustiedot luolista, mikä tekee luolaretkistä antoisampia. Hieman geologiaa ymmärtävälle luola aukeaa aivan eri tavalla. Luolan niukka eliömaailma jää myös helposti huomaamatta, mutta kurssilta saat siihenkin johdatuksen. Esiteltävät liikkumismenetelmät, varusteet ja turvallisuuskäytännöt tekevät retkistä puolestaan mukavampia ja turvallisempia. Lopuksi kerrotaan miten ulkomaiden isoihin luoliin oikein pääsee ja minkälaiseksi oma luolaharrastus voi muotoutua niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
Kurssin toteutus
Oppitunnit (3 kpl) käydään videoneuvotteluna Zoom-palvelussa, eli tarvit tietokoneen ja webcamin (läppäreissä yleensä on). Webcämi ei ole välttämätön, mutta meidän pitää kuulla sinut, jotta voit osallistua zoom-miittiin.
Kurssin päivämäärät ja sisältö
- tiistai 20.9. klo 19-21: Geologiaa ja erityyppisiä luolia. Luolan menneisyyden luentaa. Mikä on suosikkiluolatyyppisi? Kuvia erityyppisistä luolista.
- tiistai 27.9. klo 19-21: Varusteet, parhaat käytännöt ja turvallisuus. Kouluttaja kertoo omat mokansa ja miten niistä selvittiin. Opit 13 tapaa ryömiä.
- torstai 29.9. klo 19-21: Minne retkelle ja miten? Löydä oma juttusi luolailussa. Biospeleologiaa.
- käytännön harjoittelu: sovitaan erikseen.
Ilmoittautuminen
1) ilmoittaudu täällä (kerro haluavasi kurssille ja kerro sähköpostiosoitteesi – videopalaveriin tulee kutsu sähköpostilla) ja
2) täytä tarvittaessa jäsentietolomake.
3) maksa asiaan kuuluva osallistumismaksu (jäsenet 40€, muut 60€) verkkokaupassamme https://holvi.com/shop/luolaseura/
Läpäisyvaatimukset
Kurssin läpäisyyn vaaditaan kaikki neljä osa-aluetta, vaikka toki kolmesta luennosta saa halutessaan erillisen osallistumistodistuksen. Täyden kurssitodistuksen saa käytännön osuuden jälkeen. Oleellista kurssilla on käytännön vinkkien saaminen, oma innostus ja järkevä suhtautuminen riskeihin ja omiin rajoitteisiin. Emme mittaa suorituksia sen enempää ajassa kuin senttimetreissäkään.
Keskustelu
Linkki Facebook-eventtiin https://fb.me/e/2cgSKCSCX ja linkki Luolaseuran Slackiin https://suomenluolaseurary.slack.com/archives/C01PP92CK19