Etiopin valtava jokiluola Sof Omar puhkaisee matalan vuoristoalueen

Etiopin valtava jokiluola Sof Omar puhkaisee matalan vuoristoalueen

Paul ja Heljä Mackrill tekivät kahden päivän retken Sof Omar luolaan Etiopian lomalla marraskuun lopulla 2019. 

Luola on valtava jokiluola, joka puhkaisee matalan vuoristoalueen. Pääuoma on 1.5 km pitkä, mutta yhteenlaskettuna kaikki sivukäytävät sille tulee pituutta 15km.

Luolan pääuoma on valtava

Paikallinen pieni matkanjärjestäjä huolehti kuljetuksesta, teltoista, ruoista ja oppaasta. Omatoimisesti luolassa ei ole mahdollista vierailla. 

Paikallinen pieni matkanjärjestäjä huolehti kuljetuksesta

Ensimmäisenä päivänä kävimme  luolan yläjuoksulla ja totesimme, että vesi oli todella korkealla ja virtaus vaarallisen voimakasta. Tämä esti meitä etenemästä syvemmälle luolaan. Toisena päivänä tutkimme luolaa alajuoksulla käsin ja pääsimme etenemään pitkälle sisälle luolaan.

Isoja kammioita

Luolassa oli upeita veden muovaamia käytäviä ja ei niin miellyttäviä lepakoiden ulostevuoria. Luolaa oli aikoinaan suunnittelu turistiluolaksi ja sinne oli vedetty valokaapeleita, mutta toistuvat tulvat ovat tuhonneet paikallisten toiveet turisteja houkuttelevasta nähtävyydestä. 

Sof Omar on vaikuttava luola

Sof Omar on Etiopian ainoa luola ja todella vaikuttava ja näkemisen arvoinen.